On taas ollut kaksi aivan surkeata yötä. Yhtenä yönä ex oli unissa ja yritin mennä sitä karkuun. Toisena näin jotain ihme painajaisunia. Pää on särkenyt viikon ajan koko ajan. Olen niin helvetin loppu, nyt sen vasta tajuan paremmin.
Hain eilen poikaa leiriltä ja itkin osan matkaa pelkästä väsymyksestä. Ihan sairasta. Ei ole montaa hetkeä, ettei mieti jotain työasiaa tai muksujen sekä omia asioita. Ja nämä omat asiat, kun niissä menee vielä näillä näkymin puolivuotta, ennenkuin voi edetä seuraavaan vaiheeseen. Ja sitten alkaa vasta seuraava vaihe, josta ei tiedä kuinka käy. Ihan kuin olisit hirttoköydessä, etkä tiedä milloin tuoli lähtee alta. Enkä ole fyysisesti kovilla, vaan henkisesti. Ja kun on tällänen luonne, että läpi mennään vaikka harmaan kiven…olisi varmaan helpompi vai luovuttaa.
No, sen yhden kaapon dumppasin, ei värähdä niin ei. A: en jaksa myöskään treffata enkä edes nyt sitä kaipaakaan. Joten hiljaista tulee olemaan sillä rintamalla. Ei vaan jaksa nyt.
Merkinnät RSS-syötteenä