Formula 1 VPN-Suomi

Arkisto lokakuu 2011

Luokittelematon

Pieniä mietteitä

30.10.2011, scarlett

Lauantai treffiltä tuli kanssa tänään viestiä. Torstai treffit meni mönkään, kun hän sairastui. Ja sitten vaan tekstailtiin eri päivinä. Tänäänkin tuli viesti ja sovittiin, että ensviikolla yritetään nähdä. Mutta voi olla, että jääkin sitten viimeiseksi näkemiseksi. Kyllä vaan tuo toinen vie jollain tapaa pidemmän korren. Se, että mulle tulee jo näkemisestä ihan älyttömän hyvä olo …

Luokittelematon

Soitto ja treffit

30.10.2011, scarlett

Tulihan se soitto torstai iltana. Hassua, että voi olla peloissaan ja innoissaan samaan aikaan. Pelkää, mitä jos se ei soita ja toisaalta tietää kuitenkin syvällä itsessään, että kyllä se soittaa. Ihan kuin oisin 15 v. Nähtiin sitten perjantaina illalla. Tunnistin jo sinut kaukaa ja katseet kohtasivat. Halattiin ja sain suudelmankin. Pehmeä, nam…. Lähdettiin syömään kävellen …

Luokittelematon

Henkistä pahoinvointia

27.10.2011, scarlett

Aivan karsea olo, oksettaa koko ajan. Vatsanpohjassa kiertää. Ja ihan vaan sen takia, että jotkut kadoksissa olevat tunteet on heränneet. Pelkään torjuntaa, menettämistä vaikka vielä ei ole edes sen kummenpaa kuin treffit takana. Toisaalta hyvä huomata, etten olekaan ihan kivettynyt, mutta pelkään kipua. Mä en kestäisi vielä torjuntaa, leikkimistä mulla. Todellakin…leikkimistä…itse teen sitä lähes aina. …

Luokittelematon

Lauantai treffit

26.10.2011, scarlett

No, ne meinasi mennä ”reisille” heti aluksi. Jouduit siirtää aikaa, sitten uhkasi peruuntuminen ja viimein sitten pääsit mun luokse. Näitä treffejä olin odottanut hirveesti. Tunnut aina sellaselta perusturvalliselta äijältä. Luottetava, kiltti, auttavainen mutta ääntä ja mielipiteitä löytyy. Mitä muuta voi odottaa lätkää pelaavalta karjulta. Sulla on tautisen ihanat leimat. Pitkä ja raamikas mies ja valitettavasti …

Luokittelematon

Perjantai treffit

26.10.2011, scarlett

Iiiik, perjantai treffit. Pikkasen jännitti illalla sittenkin. Yritän olla laittautumatta liikaa, mutta kun aika tahtoo käydä pitkäksi odotellessa. Viimein kello tulee seitsemän-näen sinut samantien jo pitkältä. Ja vaikka oletkin vielä kaukana, tunnistan sinut heti ja tulee hassu tunne. Katseemme kohtaavat vaikka välmatkaa on yhä. Ja hassu tunne vain kasvaa. En muistanutkaan, että oletkin noin syötävä …

Luokittelematon

Sekopää touhua

20.10.2011, scarlett

Aamu alkoi kivasti. Kuntosali ja juttelua PT kanssa. Oli todella mukavaa, kun duunin naiset eivät päässeet. Meillä oli ihan erilaista jutustelua. Enempi henkilökohtaista, vaikka vielä mennäänkin silleen pintatasolla. Sulonen, nuorimies. Ihan kiva kroppa. Kotia kohti sitten sen jälkeen, pikkusen työasioita ja enkelin kanssa työjuttuja. Mikähän sillä on, jotenkin niin etäinen? Nyt iltapäivällä on ihan levoton …

Luokittelematon

Ihana A

18.10.2011, scarlett

Eilen tuli taas texaria A:lta. Taidan sulata kohta sille. Jotta kauhun tasapaino säilyisi, laitoin itse Policellekin viestiä. Se, kun laittoi mulle vähän aikaa sitten, mut silloin en halunnut nähdä. Nyt kiusasin sen laittamasta kutsusta. Vastaus tuli välittömästi. No katsellaan jatkoa sit jossain vaiheessa. Haluaa nähdä yhä. Palataapas A:n. Sovittiin, että katsotaan jos se pääsee viikonlopuksi …

Luokittelematon

Pakki päälle

15.10.2011, scarlett

Kylläpä oli levoton olo perjantaina. Kaikki ajatukset kytee pinnan alla nyt niin voimakkaasti. Vaikeaa olla ihan normaalisti, välillä hymyilyttää, välillä taas on ihan epätoivon vallassa…kyllä tää on vaikeeta. Laitoin tuolle lauantai illan herkullekin viikolla viestin, en nyt enää muista oliko tiistai vai keskiviikko. Ihan superneutralin. Perjantaina toivotin vaan viikonloppuja. A: pyörii ajatuksissa kuitenkin ja toistaalta …

Luokittelematon

A, ollako vai eikö olla, kas siinäpä pulma

13.10.2011, scarlett

Aamu alkoi ihan ok, hiukkasen vaan ois tehnyt mieli nukkua. Mut ei mahda mitään. Kuntosalille mentävä…ohjaaja on tosi söötti, syötävän herkullinen ja varmaan aika kiltti. Ruoskin siinä sitten itseäni kaikista ajatuksistani. Kotiin, kun pääsin ois tehnyt mieli vaan nukkua. Olikin sen verta kovat treenit, laittoi lauantaista maksamaan. Iltapäivällä sitten A:lta alkoi tulemaan texaria. Saimpas siltä …

Luokittelematon

A:n paluuko?

12.10.2011, scarlett

Kyllä sitä sitten taas osaa hämenttää soppaa, jotta ei varmasti sitoudu…sunnuntaina eräs nuorehko mies otti kanssa yhteyttä. Haluaisi tavata mut pitkästä aikaa. Ollaan joskus varmaan ties kuinka monta vuotta sitten oltu eka kerran yhdessä ja silloin oli hetken suhde. Päätty siihen, kun tuli tunteita hänellä liikaa. Vaikeaksi teki sen, kun meillä on ihan hirveesti yhteisiä …

Luokittelematon

Lauantai yön huumaa

10.10.2011, scarlett

Että taas meni hienosti reissu. Meillä oli duunijuttu lauantaina ja aamu alkoi jo tosilupaavasti…työpaikan nuorikko toi alkudrinksut klo 8.30, pari drinksua nopeassa tahdissa tyhjään vatsaan. Pikkusen kävi päähän. Muut lähti edeltä ”happeniin” ja mä jäin odottaa Kaita noutamaan mut ja laitteet. Onneksi sai hetken selvitä. Duunipäivä, kun oli ohi ja tavarat pakattu autoon, niin muut …

Luokittelematon

Jotain tapahtunut ja kuitenkaan ei mitään merkityksellistä

07.10.2011, scarlett

Maanataina taisi olla kujakollien virallinen syyspäivä, jolloin halutaan takas lämpimään…peräti kuusi hemmoa soitteli ja laitteli viestiä. Oon ajatellu sua ja ottaisitko mut takasin…bla,blaa. Just joo, kerran ainakin nähty ja koettu, toiset useammin. Kiitos ei. Yhden kohdalla oli jo pieni kiusas sanoa, että joo nähdään. Sekin silmien takia, suloiset…mut ei ne silmätkään pitkälle kanna. Mies läpimätä, …