Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Luokittelematon

Lauantai yön huumaa

10.10.2011, scarlett

Että taas meni hienosti reissu. Meillä oli duunijuttu lauantaina ja aamu alkoi jo tosilupaavasti…työpaikan nuorikko toi alkudrinksut klo 8.30, pari drinksua nopeassa tahdissa tyhjään vatsaan. Pikkusen kävi päähän. Muut lähti edeltä ”happeniin” ja mä jäin odottaa Kaita noutamaan mut ja laitteet. Onneksi sai hetken selvitä. Duunipäivä, kun oli ohi ja tavarat pakattu autoon, niin muut lähti edeltä jo takas duunipaikalle ja ottamaan kuppia. Viimein taas Kai tuli hakemaan mut ja naiset oli jo mukavassa tuiskeessa siellä.
Juotiin sit pohjia ja lähdettiin käymään syömässä. No, meistä vanhin oli jo aikalailla etukenossa jo vähän liikaa. Se sitten sattui päästää suustansa kovaan ääneen, että häntä ei sitten persereikään panna tänään. Ja ihan näillä sanoilla. Ei siinä mitään, mutta just nuorikon mahdollinen uusia asiakas käveli vastaan ja tottakai tunnisti…Tän takia, en tykkää bailata omalla työpaikkakunnalla. Vaikka itse osaakin katsoa lähes aina miten käyttädyn ja suustani päästän. Syötiin ja juotiin lisää, sekä tottakai puhuttiin suhteista. Takas duuniin ja käyttiin hakee ärrältä vähän täydennystä…iltakamppeet päälle ja meikit naamaan. Ja sit baariin. Yks mun kaveri liittyi vielä seurueeseen. Juotiin, juotiin lisää, shotteja ja jotain vaareja siinä kävi juttelemassa, mutta ne sai äkkiä häädöt. Käytiin tanssimassa välillä ja oli todella kivaa. En edes ajatellut miehiä koko iltana. Olin siis todella ylpee itsestäni vaikka alkuillasta haluttikin ihan sikana.
Jossain vaiheessa meidän vanhin sitten oli melkein sammumispisteessä ja se oli hävinny johonkin jokun deekun kanssa. Sen entinen joku heila. Nuorikolta taas hävisi kännyt ja kortit, se sitten lähti niitä kuolettaa. Jäin mun likkakaverin kanssa sitten kaksin. Tanssilattia sai kyytiä ja jossain vaiheessa mentiin juomaakin. Ja sit se mopo karkasi…vastapäätä oli ihan tajuttoman söpö hemmo, jäi katselemaan mua, hymyili ja taas katseli. Hetken siinä sitten silmäpeliä. Katsoin sen outoa yhdistelmää olutta ja kahvia…Pyysin likkakaveriakin vilasee kaveria, sekin kuolasi. Kundi oli jotain Orlandon ja Deppin välimaastosta. Ja vaikka mä tykkään raamikkaista miehistä, mut tää on se sitten toinen tyyppi, joka laittaa jalat veteläksi. V.Valon rokkimainen hintelyys vartalossa, vaikea selittää. Se sitten iski mulle silmää ja päästä taas hymyili. Sanoin siinä vaiheessa likkakaverille, et sori, mut nyt meen ja mä otan ton ja et taida enää mua nähdä.
Menin kundin viereen ja tein aloituksen. Sillä oli aivan törkeen ihanat kullanruskeat silmät. Tarjos mulle kahvit ja sen jälkeen oluen. Pikkusen kundi tärisi alkuun, kun jutteli mulle. Hetken päästä sanoikin mulle, että hän ei voi uskoa, että sä tulit siihen. Ja hän tiesi et se menoa nyt. Kysyi vielä, että mitä sa haluat. Sä olet todella kaunis ja ilmeisesti tottunut ottamaan sen mitä haluat. Mä en voi uskoa, että sä olet siinä. Sä katsoit mua, hymyilet, tulet siihen ja otat mut. Sitten tuli lause, joka yllätti mut täysin. Sanoit,että et halua olla mulle pelkkä pano. Sanoin vaan, et en lupaa mitään vaan ollaan nyt vaan ensin. Sanoin, et lähdetään. Oisit halunnut viedä mut sun luo, mutta mä halusin mun luo. Ja taas sanoit, et ens kerralla mun luo. Olit kuulemma autolla. Just ja jonkin verran ottanut, ei ainakaan ihan ajokunnossa mun mittapuun mukaan…Frankly my dear I don’t give a damn. Joten ei, kun menoksi. Sulla olikin sitten tosi kiva auto ja kunnon koneella. Sitä ois suoraan sanoen kiva kepitää. Sanoinkin sen sulle ja sanoit, että käy. Pyysin sua sitten näyttää, mitä autosta irtoaa ja nam, tykkäsin. Vaikka oli ihan edesvastuutonta, niin halusin nähdä miten käsittelet autoa. Olempa siis ihan teiniasteella… Tähän asti kaikki ihan ok. Päästiin meille, olit vielä hieman huolissasi, että en vaan ole naimisissa. Tokasit, että et voi ymmärtää miten olen yksin enkä edes seurustele. Koitin sanoa vaan lyhyesti, et hankala liitto enkä päästä ketä tahansa mun lähelle. Otettiin sitten skumpaa pullo ja hellää suutelua, välillä jutelua, kevyttä sellaista. Olet ihan sika ihana suutelija, pehmeän hellä. Jossain vaiheessa ennenkuin edes päästiin pidemälle, kysyit taas, että mitä haluan. Jos haluan vaan fuckbuddy suhdetta lähdet samantien. Jos haluan vaan yhtä panoa, lähdet. TÄH? Onks tää joku uus juttu, jolla te nuoret miehet varmistatte piparin? Mä olin siis ihan ulapalla hetken aikaan. Ja mä en vielä edes mitään suhdetta edes ajatellut, mähän oon ihan helppo pala sulle tänään. Halusin sua ainakin tänään, eikö se riitä? Suudeltiin taas, haluttaa. No, sitten tuli vähän vakavampaakin keskustelua. Sun mutsi oli sairastellut, en vaan enää muista mitä ja kuollut alta pari kuukautta sitten. Etkä ole täältäpäin…muttanut joskus muijaystävänsä kanssa ja stadin mutkan kautta päätynyt duunikaupunkiini. Suhteet on kuulemma kariutunut siihen, kun ne ei kestä sun pitkiä päiviä ja duunia sekä tää tyttöystävä, jonka kanssa muutit, petti sua. Kysyitkin multa sitten, että eihän mua haittaa, kun sä olet vaan…tekijä. Ja mua ei haittaa, eikä pitkät päivät, ei ainakaan nyt kun haluttaa. Yritin rauhoittaa sua, että mua ei haittaa sun ammatti, eikä haittaakaa. Kunhan muu muuten pelaa. Ilmeisesti et ole ihan niin itsevarma, kuin annat ymmärtää tai sitten on jotain muuta. Kyllä mä kieltämättä tykkään fiksuista miehistä ja saisi olla mua terävämpi pää. Joko olit vaan niin hermostunut tai jotain muuta, mutta et taida ihan olla penaliin terävin kynä.
Käytiin sitten jo todella kuumana, vaatteet väheni. Yhtäkkiä taas tuli hieman outo olo mulle sun kysymyksistä. Kysyit taas, haluatko mun kanssa suhteen vai seksiä vaan? Mitä vittua, kysyä sellasta silloin, kun varmasti ei tule rehellistä vastausta. Yritin vielä, et hei katsotaan huomenna, mä olen nyt humalassa…ja sit suudeltiin taas. Ja tätä jatkui varmaan kolme kertaa. Sanoi, et nyt lähdettään makkariin ja kun ei enää vaatteitakaan juuri ollut. Skumppa mukaan…riisuttiin loputkin ja mentiin… Oltiin sit sängyllä ja kysyin, et onko sulla kumia. No ei tietenkään, eikä mulla. Voihan paska…sanoit että sä haluat ainakin sellasen muijan, jonka kanssa teet lapsia ja vakavan suhteen. Mulla on jo, kiitos ei lisää. En sitten viitsinyt sanoa ääneen, että mulla on jo putket solmussa. Kelasin siinä vähänaikaan, että mitäs nyt ja noi sun jutut. Mentiin sit kuitenkin suihkuun viilentymään. Ja paskat, mitään viilennystä ei tullut. Oli ihana härnätä sua, teilasit mut seinää vasten monasti ja vesi valui. Otin sulta suihin aika monasti. Maistut ihanan makealta…ja taas sen rakastama karvattomuus. Sheivattu, jee…Vähän isompi kyllä voisi olla, mut eihän kaikkea voi tyttö saada..oltiin varmaan yli tunti suihkussa. Ja takas sänkyyn. Vielä kerran sulle tuli hirveet hepulit, siitä että olet vaan pano mulle. Sanoit lähteväsi. Voi v…onkohan sulla kakki palat laatikossa vai mitä tää on. Otin susta kiinni tosi tiukasti ja sanoin kuin lapselle, hyyss… olen tässä enkä menossa mihinkään. Jäi vaan mietityttämään moinen käytös. Loppu aamuyön keskityit jo olennaiseen, mun tyydyttämiseen ja minä sun. Oisit vielä jaksanut, mut multa tuli, tosin vain kerran. Mutta ei voi mitään, kun oli marjastus aika, niin ei se toinen tule. Lopuski sanoit, että et ole kenenkään kanssa saanut tälläistä ja näin hyvää seksiä ja suihinottoa. No kiva, että tykkäsit…Vielä varmistelit, että olenko varmasti tyytyväinen suhun. No tää on ehkä ainoa ero näissä aikuisissa ja nuorissa miehissä. Nää on vähän epävarmempia sängyssä ja tottuneet, et naiset on lahnoja. Mutta erittäin kehityskelpoinen kaiken kaikkiaan ja osaa ottaa vähän rankemmatkin otteet kuitenkin, mikä oli taas A:lle vähän hankalaa.

Aamulla nukuttin ja heräsin aina välillä. Katsoin sinua ja mietin, että jaahas mitäs nyt tuli tehtyä. Olit niin nuoren ja suloisen näköinen. Erona A:n, että kuitenkin ihan rennosti nukuit mun luona. A oli aina vähän kireä, paitsi loppuaikoina. Pelkäsi varmaan exää. Ainakin sanoi niin, että pelkää sen tulevan ja saavan nyrkistä. Jossain vaiheessa tosi aikaisin aamulla exä yritti tuoda lapset. Soitti parkkipaikalta ja oli huomannut kundin auton mun paikalla. Kiukutteli siellä kuin pikkukakara. Sanoin vaan raakasti, että vielä ei ole aika tulla. Sovittu kellonaika ja piste. Mutta, kun se tiesi, että olen bailaamassa, niin se halusi vaan tarkistaa, voiko tuoda vai ei. Eli onko mulla mies. Se on vaan niin kipeä tyyppi…loppupäivän tulikin sitten teksareita, vetäköön…sanonko mihin.

Herättelin sitten öistä rakastajaa. Ihanaa hellää suutelua, halaamista ja oisin saanut seksiäkin. Kysyit, että mitä mietin ja kaduttaako? Sanoi, että ei tietenkään. Mutta seksistä nyt oli pakko kieltäytyä. En ois päässyt susta muuten irti koko päivänä. Oisi vaan ollut todella ihanaa nukkua sun kanssa ja jatkaa rakastelua. Juotiin kahvit ja halusit nyt tarkennusta taas, että mitä mietin ja mikä olo? Kysyit, että muistanko kaiken? Sanoi, että muistan ja kysyin vastaavasti sulta, että mikä fiilis. Sanoin sulle, että tajuutko mihin lähdet, jos halaat suhteeseen mun kanssa. Mulla on kuitenkin kaksi lasta, jotka menee aina edelle. Mulla ei aina ole aikaa sulle ja mä olen jo kuitenkin tän ikänen. Sanoit, että sua se ei haittaa. Haluasit kuitenkin edes yrittää, jos mä haluan. Sanoit tai oikeastaan kysyit, että sullahan oli ollut jo aiemmin suhde sun ikäsen kanssa. Vastasin yhä, että kyllä on ja niinku sanoin, se karitui sen takia, kun A ei osannut puhua. Juttelit vielä, kun aiemmin muut ehdokkaat ei ole kestänyt sun työaikoja. Kysyin sulta, että mitä ne yölliset hepuli kohtaukset oli? Menit hieman hämillesi, sanoit, että ääh, no ne vaan…Yritin vielä rauhoittaa sua, et jos tästä nyt jotain tulee, niin mä en todellakaan käytä sua hyväksi. Mulle on todella tärkeetä luottamus, jos sitä ei ole, ei tule mitään. Jos sanon, että olen tässä ja en petä, niin se myös tarkoittaa sitä. Juteltiin välillä hieman kevyemmin siinä kahvia juodessa, meni muuten jopa neljä kuppia. Yritit vielä, että, kun sä tuon näköinen ja sellanen cougar, että saat mitä haluat. Pyysin sua sitten soittaa mun kännyyn. Kysyin, et josko se nyt rauhoittaa, että saat mun numeron ja kuulet, että se soi…sanoin, vielä että mulla saat soittaa ja olla yhteydessä ja lupasin katsoa kalenteria, että milloin voitasiin tavata.
Lähdit sitten viimein. Meni varmaan tunti-puolitoista, niin sulta tuli viesti. Ja niitä sitten tuli päivän aikana ihan kivasti. Ei mitään törkyä, ihan sellasta kivaa. Kysyin, et onnistuuko maanantai iltana näkeminen, kun olen taas sitten torstaihin asti kiinni. Sovittin, että tavataan ja tuun sun luo. Just tuli viesti, no oletkin tänään töissä vielä töissä toisen vuoron. Laitoit kuitenkin tänäänkin useita viestejä, joten katsotaan ja mietitään tuleeko tästä jotain vai ei…
Nyt, kun pää on vähän selvinny, niin oikeestaan vaan häiritsee ne sun oudot hepulit. Mulla on aina ollu taito löytää ne oudot tyypit ja nyt en halua sellasta. Mut helvetti, kun mä olen nyt niin heikoilla taas muuten. Toisen ihmisen kaipuu, hellyydenkipeä, pitkään puutteessa…Nytkin selvisin melkein koko illan ilman ajatustakaan miehille ja sit sinä tulit ja sekotit pakan ja mun ei todellakaan ollut tarkotus pokata enää ketään sun ikästä. Joku pieni sisäinen ääni sanoo, et lopeta. Voihan olla, että ollaan kaksi outoa yhdessä ja tulee liian monta kerta ajateltua tässä suhteessa: Frankly my dear I don’t give a damn. Mun huonoja puolia on aina ollut se, että en ajattele pätkääkään mitä muut ajattelee musta tai mun tekemisistä. Mutta en taas ole hyväksikäyttäjä ja vaikka on noita suhteitakin ollu, niin en ole ketään selkää puukottanut tai aiuhettanut mitään, jos toinen onkin ollut varattu.Työminä on taas ihan toinen asia. Duunit hoidan aina niin, että kukaan ei voi niistä moittia yms. Siinä annan itsestäni kaikki. Pystyn heittäytyy aina tilanteisiin täysillä ja enkä aina ajattele, että mulle vois käydä jotain. Niinkuin tuo yöajelu…halusin nähdä sen rajat, mitä tekee, kuinka lujaa ajaa, laittaako mut vaaraan ja itsensä. Tää autojuttu, kun on ollut mulle aina jonkinlainen luoton mittari myöskin…

Niin ja sit yks ylläri juttu. Tämä enkeli Kai, onkin just näitä, tai ei siis niitä nuoria miehiä. Olin jotenkin ajatellut, et se on kolmakybänen. Se, kun on aina niin kypsän ja järkevän olonen. Se on siis samaa vuosikertaa kuin A ja nyt tää ehdokas. Jotenkin niin jännää, kun vertaa näitä, Kai ja A on ihan helvetin, tai ne on sillai fiksuja, mistä mä tykkään, korkea työmoraali eikä ihan perusduuni. Kivasti raamikkaita, mutta A:n ja Kai ero, että jotenki Kai on ihan helvetin paljon kypsemmän ja kokeneemman olonen kuin A. Tosin kyllä se kerran pikkasen valotti jotain, mutta muuten se on aina ihan helvetin asiallinen töissä, vaikka mä olenkin ihan oma hölmö itteni. Mutta olisi kiva oppia tuntemaan paremmin, mitä sen kuoren alla on? En tiedä uskaaltaako se ikinä olla ja tulla mun ystäväksi vai onko se vaa pinta työsuhde. Mutta, kun mä halusin taas oppia tuntemaan ihmisen sen työn takana. Ja, kun odotin lauantaina, että Kai tulee hakee mut, niin siellä yks hemmo kävi useasti juttelemassa. Näkyi tuntevan Kain…sen letkautukset Kaista jäi mietityttään… Tai sit mä olen niin outo, että parempi hoitaa työ työnä ja pitää mut etäällä. Ja tää mun uusi tuttavuus, outolintu…


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *