Maanataina taisi olla kujakollien virallinen syyspäivä, jolloin halutaan takas lämpimään…peräti kuusi hemmoa soitteli ja laitteli viestiä. Oon ajatellu sua ja ottaisitko mut takasin…bla,blaa. Just joo, kerran ainakin nähty ja koettu, toiset useammin. Kiitos ei. Yhden kohdalla oli jo pieni kiusas sanoa, että joo nähdään. Sekin silmien takia, suloiset…mut ei ne silmätkään pitkälle kanna. Mies läpimätä, kukasta kukkaan juoksija eikä edes hyvä sängyssä. Ainaakaan silloin joskus monta, monta vuotta sitten. Ja tää oli se Police, johon törmäsin kesällä. Mitenkähän arvasin, että siitä kuuluu vielä. Ja niin kuluu varmasti yhä toisenkin kerran. Ei se niin helpolla luovuta. Mut se on taas sit yks pahimmista, joita tiedän nykyään. Ei oikein ole jaksanut kiinnostua kenestäkään, eikä edes jaksanut käydä yöelämässä. No, kyllä yhden voisin ottaa, mutta se on naimisissa. Joten…mulla on todellakin vanhat suojamuurit päällä. Eikä se taasen musta ajattele samanlailla. Empä ainakaan ole huomannut. Ja mä taas tarvin miehen jonka vie ja ottaa ohjat.
Aloitin lukemaan Ficherin erokirjaa, luen ensin läpi ja katsotaan sitten. Tosin lukeminenkin käy melko hitaassa tahdissa. Herättää niin paljon ajatuksia…Ja iteppä järjestin tiukan syksyn opiskelujen parissa. Sitä saa mitä tilaa siis. Niin ja olihan siellä koululla yks todella sulonen, harmi vaan taas joku kolmekybänen. Ihanat ruskeat silmät…Voipi vaan olla, ettei siihen törmää enää. Kaikki, kun etenee omaan tahtiin. No katsotaan.
Mutta kaiken kaikkiaan on niin ikävä toista lähelle, tuntea toisen ihon tuoksu ja lämpö, mutta pelkään, että en enää päästä ketään lähelle. On vaan niin surullinen oli siltä osin. Seksin nälkäkin on aivan älytön. Sen takia varmaan jo osittain mietinkin, että otanko Policen. Oishan se helppo, ei tarvitsisi päästää lähelle, vaan seksiä vaan. Mutta, kun… A:takin tuli tuossa joku aika hieman ikävä. Ja aina, kun kulee Chamillionairen pari biisiä. Just sattu tulemaan taas soittolistasta, kyllä vaan vielä silmät kostuu väkisinkin. Kai A:n merkitys oli jonkin verran isompi mulle, kuin tunnustin itsellenikään. Veihän se mut tavallan irti kaikesta entisestä. Niinkuin se yks sanoi, pidä sitä lahjana, vaikka se kaatukin siihen, että se ei osaa puhua.
Haluasin niin, että joku pitäisi hyvänä, hellisi ja silittelisi, suutelisi…mä en halua sortua johonkin hätäseen ratkaisuun, kun on tää fiilis tällänen. Kun edes joskus joku älyäisi sanoa vaikka, että hei olet mulle tärkeä tai jotain muuta josta saisi nyt edes vähän voimaa jatkaa. Vai onkohan mun ulkokuori jo niin kova ja tottunut tähän oman tunteensa peittelyyn, että ajattelevat mun pärjäävän hyvinkin yksin. Pelottaa ihan lähteä baanalle naisten kanssa huomenna…
Merkinnät RSS-syötteenä