Eipä ole jaksanut kirjoitella tännekään. Ja kun ois, niin ei kerennyt. Töitä taas painanut, kuin pieni eläin. Tervettä toimintaa…eipähän ole tarvinnut miettiä suhteita tai niiden puuttumisia.
Likkakaverillakin menee vähän heikosti. Armas miehensä on taas poistunut asunnosta melkein viikoksi. Palasi yhdeksi yöksi, kun sen lapset tuli ja sen jälkeen taas poistui. Frendi juoksee sit psykologilla ja se koittaa valaa häneen uskoa, että ei se ole huono ja paha mies. No, jollei totuutta voi katsoa silmiin, nin mitä sitten. Tälläkin kerralla kaverini on jo saanut viestin kännyllä, että erotaan. Kannataisiko jo uskoa! Mä en ainakaan jaksasi vääntää noin hankalaa suhdetta. Mä olen miettinyt, että mikä ihme sitä pitää siinä suhteessa. Pelkääkö se yksinoloa niin hirveesti? Vai aseman menetystä? Ei voi enää kehua joillekin, kuinka hienosti menee? Tulotason tippumista…ei vaan ymmärrä, kai mä joskus sitten.
Ai niin, oli A:kin poistanut mut omilta sivuilta. Viimeinköhän se tajusi, että mun kanssa vaaditaan jotain muuta. Eroitkut olen siitä jo itkenyt aiemmin, joten ei tunnu nyt missään. Sille se on näköjään ollut kovempi pala, kun on peräti poistanut mut.
Viikolla törmäsin Mister M:kin, huisi et sillä oli seksikäs parta. Yleensä mulle on ihan sama, onko miehellä pieni parta vai. Kunhan se sopii tyylii, mut nyt hurja, et jalat meni veteläksi. Yleensä se ei pidä partaa. Juteltiin hetki ja pyysin apua työjuttuihin. Sanoin vielä, että ei asialla ole sitten kiire. Seuraavana päivänä tuli viesti. Soitin sitten takasin. Sovittiin, että nähdään samana päivänä, kun poitsuilla treenit. Ja kylläpä vitsit lensi taas. Sun kanssa on niin ihana jutella. Kaikki vanha oli siinä taas läsnä. Sinä vaan jotenkin varmempi itsesi kanssa. Sanoit vielä, että jos ikinä tarvitsen apua, niin pyydä. Teet mitä pystyt ja jos et osaa, etsit jonkun joka osaa. Tuntu hyvältä, että välität. Toisaalta tästä tuli vaan osaltaan kahta paskempi olo. Muistuttaa siitä mitä jää vaille itse. Hyvää parisuhdetta.
Exäkin heittäyty taas ihan p…si. Se veti mut ihan alakuloiseksi. Miten se aina osaakin löytää mun kipeät kohdat ja sitten satuttaa. Vaikka nytkin olin niin, että en näyttänyt sitä sille, mutta sen jälkeen. Ihan rikkinäinen olo. Työkaveri huomasikin, että en ole oma itseni ja koitti sitten lauantaina piristää mua. Kaikkein vaikein paikka oli, kun piti yhden enkelin kanssa puhua työasioita, meinsin itkuun purskahtaa koko ajan. Luultavasti se ei sitä huomannut mun äänestä. Kai mun pitäisi nimetä hänetkin jotenkin. Itseasiassa hän sitten onnistui ilahduttamaan mua ihan vahingossa varmaan eniten, koko viikonloppuna. Pieni asia, mutta se että oli ajatellut mua ensin pienessä asiassa sille, oli mulle hyvin suuri asia. Tälläsistä miehistä tykkään, sydän paikallaan. Mutta mitenköhän mä ikinä pystyn kiittää, kun se auttaa mu niin paljon.
Merkinnät RSS-syötteenä