Tulihan se soitto torstai iltana. Hassua, että voi olla peloissaan ja innoissaan samaan aikaan. Pelkää, mitä jos se ei soita ja toisaalta tietää kuitenkin syvällä itsessään, että kyllä se soittaa. Ihan kuin oisin 15 v.
Nähtiin sitten perjantaina illalla. Tunnistin jo sinut kaukaa ja katseet kohtasivat. Halattiin ja sain suudelmankin. Pehmeä, nam….
Lähdettiin syömään kävellen läheiseen paikkaan. Oli ihana jutella ja nauraa. Välillä keskustelu kääntyi vakaviinkin suhdeasioihin. Heitit jossain välissä juttua työpaikkasi tulevista juhlista, ohimennen mainitsit avecin kera…mutta et ainakaan vielä saanut kysyttyä lähdenkö kanssasi vai mistä mä tiedän, että haluatko edes. Jäi vaan kummastuttamaan. Nautin sun silmien tuikkeesta. Pöytä vaan niin pirun leveä, että ei ylettänyt koskettamaan sinua. Lähdettiin takaspäin parin tunnin päästä. Et edes muistanut mistä käveltiin, taidan siis vaikuttaa ainkin vähän suhun. Suudeltiin pitkään ja välillä jopa kuumasti. Kätesi taas etsivät hyvin varovaisesti paikkaa minussa mihin kosketella. Johonkin väliin sanoit, että susta tuntuu meidän juttu hipovan jo 10:ä. Pyysit mua luokseksi ensviikon lopuksi. Lupasin tulla ainakin päiväksi ja yöksi kotiin. Ja sitä seuraavana tuun sitten jo yökylään… ehkä. Kai se on vaan tunnustettava. Olen ihastunut.
Lauantaina laitoin sulle tekstarin ja loppukommentin, että olet ollut ajatuksissani monasti. Vastasit heti ja kirjoitit ensin kaikkea muuta mistä oli ollut juttua…lopuksi oli lause jotakin tän suuntasta, että on sulla on ollut niin kiire, että et edes ole ehtinyt saunomaan. Tyypillisesti nainen minussa ensin, voi paska! Ei mitään samansuuntaista juttua…kunnes otti järjen käteen ja aukasi lauseen ”miehen aivoilla” ja suomensi sen naisen aivoille sopivaan muotoon. Kyllä naisen elämä on välillä hankalaa! Pitäisi vaan luottaa vaistoonsa ja siitä mitä sinusta huomaa ja sun teot. Et todellaakaan ole antanut vielä mitään pelimiehen merkkejä.
Merkinnät RSS-syötteenä