Aamu alkoi ihan ok, hiukkasen vaan ois tehnyt mieli nukkua. Mut ei mahda mitään. Kuntosalille mentävä…ohjaaja on tosi söötti, syötävän herkullinen ja varmaan aika kiltti. Ruoskin siinä sitten itseäni kaikista ajatuksistani. Kotiin, kun pääsin ois tehnyt mieli vaan nukkua. Olikin sen verta kovat treenit, laittoi lauantaista maksamaan.
Iltapäivällä sitten A:lta alkoi tulemaan texaria. Saimpas siltä ajatukset sekasin. No, katsotaan nähdäänkö ja jos, niin milloin…Omalla omituisella tavallaan tuntui kuitenkin ihan hyvältä. Meillä on aina ja heti ensihetkestä lähtien ollut fyysinen vetovoima ihan älyttömän kova. Ja A uskalsi myös heti näyttää sen. TOIMINTAA… I Like it. Seuraavaksi yritin ottaa järjen päähän jostakin ja sen jälkeen yritin olla ajatelematta, että sitten mua taas sattuu, kun ensin taas tykästän siitä ja sit ärsyynnyn, kun se ei osaa puhua jne. Enmä tiedä…pitäsi vaan mennä syvälle itseensä ja miettiä ihan oikeesti, et mikä on ja mitä mä haluun. Ainakaan en pidä tästä, kun musta on tullut niin hirveen ”kylmä” ja epäilevä. En siis luota pätkäkään kehenkään. Pitäisi varmaan ajatella et tää kuuluu vaan tähän asioiden läpikäymiseen ja jossain vaiheessa saan itseni takasin. Toisaalta haluaisin, että joku tykkää musta aidosti ja välittää. Mutta teen sen varmaan mahdottomaksi. Ainakin toisen pitäisi olla hirveen vahva persoona ja päästä mun asettamien esteiden yli. Ja oisjo kieltämttä kiva kokeilla välillä ihan mun oman ikäistä miestä. Mutta, kun ne ei vaan uskalla edes mitään sanoa.
Merkinnät RSS-syötteenä