kasvukipuja ja deittailua

Heräsin toissayönä tekstariin. A:lta tuli viesti. Mitä helvettiä, jätkästä ei ole kuulunut mitään ja nyt…en viitsinyt vastata. Aamulla just, kun olin lähdössä. Puhelin soi. En tunnistanut numeroa. Ja kas sinähän siellä. Juttelit niitä näitä ja kerroit mitä olet puuhaillut eromme jälkeen. Olet juuri tullut ruotsista, puolen vuoden koulutuskeikalta. Vaihtanut duunia, kun en jaksanut enää. Meinasit kuulemma loppuunpalaa. Kerroit olevasi yhä sinkku. Kysyt mitä mulla elämä, olenko vapaa, asunko lasten kanssa.Erostamme emme puhu. Kysyt olenko viikolla vapaa, voitasiinko nähdä. Sanoin, että katsotaan. En ole ihan varma haluanko nähdä, joten sanoi, etten muista työvuorojani. Ja nyt olen ajamassa, niin en voi kaivaa kalenteria (ja se osa oli totta). Lupasit palata asiaan…

Hetken päästä tuli viesti. Kirjoitit, että oli kiva kuulla ääntäsi, yhtä seksikäs kuin ennenkin. Ja sen jälkeen tipahti toinen viesti. Pyysit anteeksi, että et pystynyt parempaan loppuaikoina. Olit loppuunpalanut. Kirjoittaahan olet aina osannut, mutta se puhe ja teot. Jonkun tunnin päästä tuli taas viesti, kirjoitit kuinka olet koko tämän vuoden aina ajatellut minua ja kaivannut.
Vastasin vasta tunnin päästä, että kiva kuulla. Ja olihan meillä ihan kivaakin välillä. Ainakin, kun katseltiin leffoja ja vietettiin laatuaikaa.

Koko illan sitten tipahteli viestejä. Vastasin aina viivellä, jos vastasin ollenkaan. Kyselit, että milloin nähtäis, sanoin, etten tiedä. Pidin vastaukseni neutraaleina ja lyhkäsinä. Mun täytyy miettiä tätä…

Tänään tuli illalla viesti. Muutat kuukauden sisällä Hertsikaan, kutsuit mut sun luo syömään ja olemaan yhdessä, kuten ennen. Jaa, taisihan se yhteydenoton syykin tulla viimein…

Argg, tätä täytyy miettiä. En usko sun muuttuneen niin paljoa…