Helvetti, että on ikävä A:ta tietyllä tapaa ja toisaalta ei. A:ssa oli ihanaa sen silmien tuike, elämän iloisuus ja heittäytyminen. Osaltaan A auttoi mut yli vaikeasta ajasta, auttoi jaksamaan ja olemaan kova exään kohtaan. Sain siis jonkinlaista vahvuutta. Ja kai tää ero, siitten on vaan lopullisesti yhden aikakauden päätös. Vielä on hieman vaikeata paikoittain. Välillä tulee A mieleen, varsinkin tietystä musiikista. Silloin kyyneleet tulee vieläkin…sitten on vaan pakko ajatella niitä huonoja puolia, tyhjiä puheita ja itsensä nostamisen yrittämistä mun silmissä. Ja se jos mikä on exän takia mulle punanen vaate. Ärsyttää siis suunnattomasti, jos itse lupaa tekevänsä jotain mun hyväksi ja ilman pyytämistä vielä. Ja sitten ei teekkään.
Nyt alkaa varmaan joku tosi kuiva kausi, kun ei jaksa deittalu edes kiinnostaa. Tosin yhtä aina ajattelen silloin tällöin ja tunnen häntä kohtaa jotain, ainakin fyysistä vetovoimaa. On hänessä paljon muutakin joka kolahtaa muhun. Mutta siinä kaikki, en tiedä tuleeko jutusta koskaan yhtään mitään. Yksi on taas tekstaillu ja soitellu muutaman kerran. Ja kun soitti, oli pikku hiprakassa. Ei muuten kuulemma uskalla. Ei hyvä siis. Mutta, mua ei vaan se jaksa kiinnostaa. Ja saman ikäinen kuin A. Siis liian nuori, 25:set ei vaan ole kypsyneet riittävästi. 40:set sitten taas ihan flegmaattisia hissukoita tai sitten sellasia, että vapaana pysyvätkin. Minkähän takia noi aikuiset miehet lakkaa välittämästä ulkonäöstään. Pukeudutaan ihan miten vaan, hiukset tosi tylsästi, pappapartaa, hampaita ei hoideta kunnolla. Sitten se tärkein, mieli tai ajatukset. Huumoria ei löydy. Ei mitään yllätyksellisyyttä. Suurinpiirtein tätä rataa, no mä meen töihin, tulen kotiin, käyn kaupassa ja teen ruokaa ja sitten katson illan tv:tä. Oishan sitä kiva katsoa jonkun kanssa, mutta vaan jotain asiaohjelmia katson, ARRGGGG… JA nää tälläset lulee sitten, että niillä on mahkuja mun kanssa.
Enkä mä olen edes pinnallinen ihminen, mutta jotain tasoa silti vaadin. Jotain oppii itsestään koko ajan. Kai mä sitten nautin visuaalisesti myös paljon. Yksikin päivä, kun eräällä miehellä oli sellanen rento pusero, että hihat hieman ylipitkät, tuli kämmenselälle, niin vau…Enkä mä kyllä tykkää trendipelleistäkään. Pitää olla sinut itsensä kanssa ennenkaikkea. Miehekkyyttä, itsevarmuutta, sellaista hiljaista voimaa, että hänen naisena olen turvassa. Vaikea selittää. Fyysistä vetovoimaa, koska se on aina ja pysyy. Ja toisaalta uskaltaa heittäytyä hetkeen, elää tässä ja nyt. Aloitekykyä ja osaa myöskin puhua. Rakastaa minua, mutta ei ole koko ajan kiinni minussa. Joten tervetuloa vaan kuiva kausi. Eipä tuollasia miehiä taida olla. Ja kesäkin tulossa 🙂
Pelkään, että nyt kun ärsyynnyn niin helposti kaikista tyhjän puhujista yms. niin varmaan tulee sanottua monelle vähän turhan pahasti. Huomaan jo vältteleväni muutamaa tuttuani, jotka aina valittavat tietyistä asioista, mutta eivät tee mitään toiste, kun tilaisuus on. Ihan kuin uskaltaminen putttuisi. Mutta eihän mitään saa ja mitään muutosta tapahdu, jos ei poikkea tutusta. En halua heitä loukata, joten välttelen. Ja tiedän, että he ei kritiikkiä kestä. Mun varmaan pitäisi itse siis kasvaa aikuiseksi. Mitä se sitten ikinä onkin.
Huomenna on raastava päivä. Varmaan romahdan illalla. Toivottavasti joku pitäisi mut pinnalla jollain tavalla.
Merkinnät RSS-syötteenä