kasvukipuja ja deittailua

Oli koko eilisen päivän ihan tajuttoman hyvä olla. Jäin miettimään mistä sitten johtuukin…tietyllä tapaa tiesin. Huomasin, että olin kaivannut mun ja Paten keskusteluja. Jollei nyt noita naispuolisia ystäviä oteta mukaan, niin olit varmaan ainut mies, jonka kanssa pystyi puhumaan kaikesta. Ja me puhuttiin aina, mä en varmaan edes exäni kanssa puhunut niin paljoa koko liiton aikana. Tai jos puhuttiin, oli jotain käytännön asioita… Ennen eroa, erovaihe ja vähän sen jälkeekin. Ja sitten tuli se sun duunimuutto…muistan vieläkin sen tunteen, kun kaipasin sun autoa saapuvaksi sen jälkeen. Aina, kun näki firman autoja, tarkistin kuskin. Mutta kaikkeen tottuu ja sitten tulikin niin paljon p..a niskaan, että hyvä, kun edes selvisi päivästä toiseen. Mulla on aina ollut hyvä vaisto tiettyjen ihmisten suhteen. Tiesin, että sinäkin tuut takasin mun elämään, kun aika on. Nytkin, kun on todella viimeinen naula niinsanotusti tuossa pari vuotta sitten alkaneessa arkussa, niin sieltähän sinä tulit. Vielä ei ole vaan aika…pikkuhiljaa. Laitoit fb biisin, laitoin takas. Oisi niin helppa vaan n..a ja huvitella. Kumpikaan vaan ei halua sitä. Ja mä en ikinä rikkoisi kenenkään perhettä. Se mikä mua pelotti, kun tajusin, että sinä teit mut noin onnelliseksi. Huomasin, että en ole yhdenkään miehen kanssa tuntenut samaa tunnetta eroni jälkeen. Vaikka olen seurustellutkin. Apua…

Eilen yritin saada illalla unta, vaihtui yöksikin ja sit aamuksi ennenkuin nukahdin. Mietin kulunutta vuotta. Henkisesti varmaan raskain mikä on ikinä ollut. (tai no virallisesti se alkoi kesällä 2010). Exän kanssa ero, yksin lasten kanssa pärjäilyä, taistelut, firman menetys, taistelua aina vaan, virallinen ero, taistoa lasten elatuksista, töihin meno vanhaan yritykseen, irtisanominen ja taas omien oikeuksien puolustamista. Siltikin olen onnellisempi kuin ikinä avioliitossa. Enkä ikinä palaisi takaisin. En vaikka kuinka huonosti menisi. Onhan siinäkin ollut hyvät hetket, kuten lasten syntymät. Kaikenkaikkiaan ois pitänyt laittaa vaan peli poikki aiemmin, eikä antaa satuttaa mua yhä uudelleen ja uudelleen, niin kauan kun se onnistu. Lopultahan kaikki kuoli mussa ja sitten ei ollutkaan enää mitää väliä. Tai oli, lapsilla ja työllä. Nykyään, kun törmään samanlaisiin tehopakkauksiin, kun minä olin silloin. Tulee väkisin aina mieleen, että mitähän se väistelee? Ja minkätakia? Se on niin pirun helppoa olla ylisuorittaja, lasten harrastukset, lasten koulujutut…työssä pitkät päivät, menoa sinne tänne. Tälläkin hetkellä muutama kaveripiirissä on samassa kierteessä, pettää itseään. Joudun itseni kanssa vielä opiskelemaan. Välillä meinaa mennä vanhan kaavan mukaan ja ylisuorittaa, kunnes otan aikalisän ja mietin, että mitä mä nyt yritän tällä peittää.

Miesten kanssa, loppujen lopuksi en ole laittanut tunteita peliin. Halut kylläkin. Toki A oli osittain tunnetta, mutta kuitenkin laastari. Captain U halua enemmän ja ihastumista. Mister M on se mun tunnelukko. Turvallinen, kun on varattu. Paljon siihenkin tarvittiin, että opin miksi se on mulle ”kova luu”. Onneksi oppii pikkuhiljaa avaamaan vanhoja tunnelukkojansa. Ja onhan se yhä edelleen tärkeä mulle, ystävänä. Pidän edelleen sen lempeästä tavasta katsoa mua, meidän huumorista ja yhä vieläkin, kun jutellaan se vanha kupla tulee meidän päälle. Kaipa meillä on kääntynyt tunteet aidoksi välittämiseksi, lämmöksi. Kai ja postimies Pate ja Mister M, niissä on hyvin samaa kaikissa, muutakin kuin et ovat naimisissa. Patella on niin ihanan lempeät silmät ja jotain joka vetää mua puoleensa, muutakin kuin leimat. Aitous, rehellisyys, lämpö ja tietynlainen rauhallisuus. Ajattelee ja puhuu. Mister M ja Pate on kuitenkin läheisempiä, Kai ei ole päästänyt mua samalla lailla ystäväksi. Pitää kuorta yllä, toivoisin, että joskus se aukeaisi. Ja sen kanssa mulla ei ole ollut mitään vipinää, eikä se ole ikinä edes vihjannutkaan siihen suntaan. Toki siinäkin on yks ihan tautisen seksikäs piirre, onneksi se ei ole huomannut miten se muhun vaikuttaa. Kun se kirjoittaa läppärillä ja sillä on hieman ylipitkä pusero päällä, joka tulee melkein sormien päälle. Tekee heikkoa, enkä tiedä miksi. Varmaan mun joku omalaatuisuus. Mutta mä nautin silmilläni…Kai on vaan ollut mulle enkeli monella tapaa ja siksi kirjoitan siitä. Toki toivon, että joskus tuntisin sen paremmin. Olen tuntenut vasta kuitenkin hieman reilu puolivuotta. Muut jo useamman vuoden. Kaikissa miehissä jos nyt vain ulkoisesti arvioisi, kädet/hartia linja, nam. Sopivasti lihaksikkaita. Mutta tiedän mitä haluan sitten joskus mieheltäni, siihen näiltä mieheiltä olen saanut hyvän pohjan. Enkä kiellä sitä, jos olisi mahdollisuus johonkin, varmaan tarttusin. Mutta en niin kauan kuin…

Paten näkeminen sai kaipaamaan parisuhdetta, mutta vain hyvää sellaista. Ja antoi voimaa jatkaa. Kai mäkin joskus rakastun ja päästän toisen lähelle. Tuntuu, että nyt vasta pikkuhiljaa alan elämään omanlaista elämää.