kasvukipuja ja deittailua

Perjantain olin ihan ok, hyvä ja lämmin olo. Ois vaan tehnyt mieli hymyillä idioottimaisesti kaikille  ja höpöttää U:sta. Mutta säästetään nyt kaveriparkojani… toki muutama joutui kuuntelemaan! Perjantai sujui siis ihan ok. Jälkeenpäin tilastovertailua muistelua muihin, U on kyllä sängyssä paras!

Mutta se mikä ihmetyttää itsessäni, onko ihastuminen aikuisena sittenkin erilaista kuin nuorempana. Vai mitä tämä nyt on…haluan U:ta, mun on helppo ja hyvä, rauhallinen ja turvallinen olo hänen kanssaan. Haluan olla lähellä ja koskettaa häntä. Kaipaustakin tunnen ja kun tiedän, että näemme kohta, olen kuin pikkutyttö. Ja vaikka ollaan pidetty tähän asti yhteyttä vain meilien avulla, niin luotan kuitenkin, että nähdään ja hän ainakin tykkää musta. Ja jos U:lla on mennyt pää liian sekasin (silloin kun oli vielä naimisissa), niin tiesin vaan jotenkin, että ok, nyt kundi kelaa ja miettii asioita, kohta taas laittaa meiliä ja haluaa nähdä mua. Jotenkin vaan luotan häneen hirveesti. Tätä olen kovasti miettinyt, että miksi näin. Mun kun on niin pirun vaikeata luottaa exän jälkeen kehenkään…En mielestäni ole vielä rakastunut täysilllä tai mistä mä enää mitään tiiän. Ilmeisesti jotenkin U miettivä puoli vetoaa muhun ja se, että hän yrittää toimia oikein. Ja tietyt luonteenpiirteet meissä on samoja. Mutta mitä hän loppujen lopuksi ajattelee musta, mitä hän tuntee mua kohtaan, kuka tietää, vetoan häneen hirveesti, mun tapa kosketella häntä, mun tapa olla hänen kanssaan, mun kaunis luonne sisältäpäin, ei halua missään tapauksessa satuttaa mua, olen kaunis, mun silmiin hukkuu…ja hän ei todellakaan kehu, all the time vaan sanoo joskus jotain…mutta mitä hän tarkoittaa tällä kaikella?  Hän sanoo miettivänsä mua paljon ja että sekoitan pään ja tunnepuoli menee musta sekasin. Ja kuitenkaan, mitään minä rakastan sinua, kumpikaan meistä ei ole sanonut. Itsestäni tuntuu ainakin liian aikaiselta. Arghhh. Ois niin ihanaa, kun kaikki olisi helppoa ja selkeätä. Olisi kaksi eronutta, jotka ois jo saaneet erot käsiteltyä ja pystyisi aloittamaan suhteet puhtaalta pöydältä. Ja huomaan, että U häiritsee se, että hänen ammatinsa verottaa normaalielämää ja suhteita. Se, että hän ei pysty tarjoamaan tavallista seurustelua.

Sitten vielä paras ystäväni soitti illalla itku kurkussa. Hän oli taas kilahtanut avosiipallee, kun hänelle ei kerrota mistään mitään. Nyt siis kyseessä talviloma. Hän oli kuullut K  ( avopuoliso) lapselta, että mennään sitten johonkin mökille…eikä muuta. Ystäväni oli yrittänyt kysyä suunnitelmista K:lta,  ei vastausta. Muutoinkin heillä ei ilmeisesti puhuta, muutakuin silloin, kun K lapset ovat siellä. Nukkuvat eri huoneissa, muutoinkin kuin kaksi sinkkua saman katon alla, mutta ei paljoa puhuta ja seksiä joskus. Kurjinta on katsella ja huomata, että hän ei vastaa kännyynkään enää kun K on kotona. Se kuulemma ärsyyntyy, kun puhelin soi. Kyläillään, kun K on poissa, baareissa käydään, kun K reissussa. Ja reissuihinkin K lähtee aina ilmoittamatta. Vai onko tää nykytapa elää parisuhteessa? Ihan outoa mulle…Tekee kurjaa katsoa ystävän kärvistelyä. Ja pitääkö raha muka sitten tälläisessä suhteessa. K siis huomattavan paljon varakkaampi kuin ystäväni. Mulle ei ainakaan matkat ulkomaille lasten ja K kera korvasi normaaliarkea, jos se on sitten perseestä. Vaikka siellä lomalla elämä olisikin silloin sitä toive elämää…K on jättänyt jo muutaman kerran kirjeen, että ole hyvä ja lähde pois tai jos jäät tähän asuntoon, niin hän muuttaa pois. Mitään ei tapahdu…mä ainakin nostaisin kytkintä. Alussa niillä suju ekan vuoden, mutta nyt tekee pahaa. Ja se saa ajattelemaan, mitä sitä itse haluaa parisuhteelta.

Itse ainakin haluan miehen johon voin luottaa satasella ja tiedän, että hän on tukenani. Tekee puolestani kaikkensa, jos olisi sellainen paikka. Rakastava, tunteensa näyttävä. Ei liian ripustautuva kuitenkaan. Ärsyynnyn jos toisella ei ole yhtään omaa elämää ja myös omia ystäviä. Tai sitten koko ajan texailee, soittelee ja kertoo kuin kaunis olen…Olen tottunut pärjämään omillani ja tiedän, että selviän arjen rumbasta ilman miestäkin. Mutta se mihin haluan miestä, että hän on mun kanssa ja haluaa olla mun kanssa. Eipä tälläistä taida olla…eli tälläisiä sunnuntai päivä fiiliksiä ja kun odottelen U meiliä. Toivoten, että sen pää kestäisi. U voisi olla mulle hyväksi…peläten, että se tuntee liian voimakkaasti ja kun sen erosta on kuitenkin niin vähän aikaa…ja että se haluaa olla vielä yksin. Paska, että on vaikeeta. Silti olen luottavainen U suhteen ja toisaalta pelkään kuitenkin että mua sattuu.