Pitkä aika mennyt, kun on jaksanut kirjoittaa. Eikä toisaalta ole vielä edes saanut asioita juurikaan päässä siihen kuntoon, että tää hyödyttäisi jotain.
Asioiden keskeneräisyys ärsyttää mua suunnattomasti. Ja, kun itse ei pysty niihin vaikuttaa. Paskaa vain tulee niskaa jokatapauksessa. Joskus heikkona hetkinä miettii, että miksi edes yritää.
Kuitenkin, joku pieni ääni tosi syvällä minussa yrittää uskotella, että kyllä tämä vielä joskus paremmaksi muuttuu. Tällä hetkellä se on vaan niin pieni ääni…tuskin kuulen.
Periaatteessa osa asioista hyvin. Muksut on aivan ihanat, kiva työ, katto pään päällä. Ja siinä se…
Yritin saada kaveria ulos lauantaina. On pitkään tuntunut siltä, että pitäisi päästä ulos ja tanssimaan. Saisi päästettyä höyryjä pois. Ja kas kummaa taas, ei pääse. Ja, kun hän kysyy. Mä kyllä pääsen. Ärsyttää ihmisten itsekkyys. Kun itse tarvii seuraa, niin ei…Mä, kyllä kuuntelen ja autan. Tuntuu, niin helvetin yksipuoliselta. Aina vaan jauhetaan omista ongelmista ja ehkä muistetaan kysyä, että mites sulla. Vastausta ei malteta kuulla, ainakaan ajatusta ei ole mukana. Yksikin ystävä soitteli viikolla ja valitteli omaa rakkauselämäänsä. Puhelun loppuessa, meni noin 10 minuuttia, niin tuli texari. Niin unohtu kysyä, mites sulla menee…tuntuu, niin pirun yksinäiseltä.
Merkinnät RSS-syötteenä