Lainaa.com

Luokittelematon

Hyvästi entinen elämä!

26.12.2010, scarlett

Tänään sain tietää, että entisen elämäni loppu on sitten 7 päivän päässä. Asia on vielä jotenkin käsittämätön, että en pysty vielä ajattelemaan selkeästi. Tärisen, itken lapsilta salaa. Kyllähän he huomaavat varmasti sen.

Joku lakimies soitti aamulla, kun oli lukenut listoja. Ehdotti ratkaisua. Sen verta sain sanottua, että nämä konstit ei nyt auta. Olen jutellut jo lakimiesten kanssa ja käteni ovat sidotut. Hän sitä sitten kyseli, että kuinka niin. Kerroin tarinan ja meni mies hiljaiseksi. Totesi itsekkin, että ei nyt tiedä sitten mitään konstia. Ja ettei ole vastaavaan tilanteeseen aiemmin törmännyt. Niimpä…

Well come to my word!

Taustani nyt sen verran, että eron laitoin vireille loppukesästä. Miehen jatkuvan pettämisen takia. Exäni on narsistinen persoona ja hänestä irti pääseminen ottaa todella koville. Joten kirjoitusta tulee varmaan tästä jonkun verran ja siitä, että joudun korjaamaan itseäni hänen jäljiltä paljon. Pieneen perheeseemme kuuluu nyt kisu, kaksi lasta ja minä. Muutoin elämämme on ollut eron jälkeen rauhallista ja nauttivaa jopa. Kotona on rento ja mukava olla. Muutamia suhteitakin tässä on jo koettu, mutta kirjoitan niistä myöhemmin.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *