Ompa mennyt aikaa kirjoittamisesta. Oli vaan pakko vetäytyä kaikesta ja kaikista. Ainakin huomasi kuka on oikea ystävä ja kuka ei. Tärkeimmät jaksoi pitää yhteyttä, vaikka musta ei aina siihen ollutkaan. Silloin tällöin yritin jaksaa laitta fesepäivityksiä…
Tänään, vasta ensikerran, alkoi tuntua, että kyllä elämä voittaa sittenkin. Mä en jaksa rasittaa enää itseäni vanhalla työjutuilla. Menköön omalla painolla eteenpäin. Kyllä se joutuu sitten joskus vastuuseen teoistaan.
Jälkikäteen mietittynä, mun oisi pitänyt kieltäytyä tosta työstä. Nyt ikäänkuin siirtänyt luopumisen tuskaa vain vuodella eteenpäin. Mutta siinä tilanteessa, kun olin vuosi sitten se tuntui hyvältä ja järkevältä. Tottakai yhä vielä surettaa, kun näkee oman työnsä jäljet. Mutta sitä on vain surullinen hetken.
Nyt mulla on kerrankin aikaa itselleni. Ainakin jonkin aikaa, joten nautitaan siitä. Aloitin viikonloppuna ”tyhjentämisen”. Kaikki vanhat työjutut päätyi roskiin. Ja muutama muukin asia entisestä elämästä. Tuntui ihan pirun hyvältä.
Merkinnät RSS-syötteenä