kasvukipuja ja deittailua

No niin, paljon taas tapahtunut muutaman päivän aikana. Eikä siinä mitään, sainpa hyvän muistutuksen omiin vaistoihin luottamisesta.

Vyyhti lähti purkeutuu tiistaina. Uljas on pommitellut vastoin sanomisiaan mua lauantaista lähtien. Milloin fasessa, viestillä ja soitellut. Lauantaina taisi illalla olla hetken hiljaisuus. Silloinkin tuli viesti, et kavereiden kanssa viihteellä. Ei mun oisi vielä tarvinnut sitä tietää. Ei nyt olla siinä vaiheessa. Eli siis tiistaihin asti ollaan juteltu paljon, ihan kyllästymiseen asti. Uljas pyytänyt treffeille, sunnuntaina ja tiistaina. Ei käynyt taas mun aikatauluun…Ja välillä hieman ristiriitasta puhetta, ei halua suhdetta, mutta haluaa kuitenkin…tutustutaan rauhassa…hänellä on ollut vaikea suhde. Oispa ollut mun suhteessa ja puhuisi sitten. Sanoin monasti Uljaalle, että mä en nyt tällä hetkellä kaipaa mitään vakavaa suhdetta. Ja jos nyt ollaan kaveripohjalla ja tutustutaan vaan. Ei painetta. Välillä tuntui olevan Ok tämä, toisena hetkenä taas, että se meidän yö, se oli upeeta. Tutkin se fase sivuja, ei kauheesti vakuuta. Ei taida olla ihan mun tyyppiä. Muistan kuitenkin Antin sanat, kokeile tavallista. Mutta onkohan tää nyt liian tavallinen..

Lauantai aamuna tää mun likkakaveri, jonka kanssa oltiin terdellä, käy meillä. Haluaa kuulla meidän yöstä ja jutusta yms. Kerron tietenkin. Sanon frendilleni, että en nyt mitään vakavaa halua sen kanssa. Onhan se kiva, tutustutaan ja kai sitä voi hengata yhdessä ja joskus ehkä vähän muutakin.

Seuraavan kerran kuulen ystävästäni tiistaina aamupäivällä fasessa, laitoin kyllä hänelle maanantainakin viestiä, mutta ei kerennyt vastailee mulle. Yleensä vastaa heti. Tiistaina päivällä kyselee taas Uljaasta, lähdettekö treffeille tänään sen kanssa (hmm…mistä se sen tiesi), sit kyselee mun muista hoidoista sekä lisäksi vielä, että mitä olen mieltä jos toinen on jokun kanssa/ kautta kiinnostunut, oliko sun mielestä silloin ehdoton EI treffailla samaa. Vastasin, että mitä me silloin perjantaina puhuttiin. Jos olet kiinnostunut jostain/tai olet sen kanssa/olet ollut sen kanssa, mä en ikinä sekoa siihen. Ja samaa edellytän omilta frendeiltä. Ystäväni tähän vastasi sitten, että niin hän muistelikin. Jäin ihmettelemään kysymyksiä, jotka tuntuivat varsin ouduilta ja jotenkin tarkistamiselta.

Myöhemmin taas iltapäivällä frendini ottaa yhteyttä, kyselee taas Uljaasta. Illalla sitten Uljas soittaa ja pyytää treffeille, en pääse. Illalla taas frendini utelee fasessa multa kaikkea, ihmettelen jo tätä utelua, mutta…kerroin, että se pyysi treffeille ja en päässyt. Juteltiin kyllä yli tunti puhelimessa. Ystäväni kuittaa, että AI jaa..voiko hän soittaa. Vastaan, että toki voi.

Ystäväni kertoo sitten, että Uljas on ottanut häneen yhteyttä ja he ovat ollen yhteyksissä paljon. Ja Uljas haluaisi nyt tietää, miten voi sanoa sulle, että sä et kiinnosta. Hetken aikaa olen, että HÄ? Sitten saan sanotuksi, että eihän me olla yhdessä, se on pyydellyt ulos, soitellut ja viestitellyt. Niinku tiedät. Mitä ihmettä…Uljas on kiinnostunut kuulemma ystävästäni. Ystäväni sanoo, että hänkin voisi olla sittenkin kiinnostunut Uljaasta. Sanon, että ihan vapaasti. Kerron sitten vaan lyhkäsesti, että mä laitan samantien viestin sille ja sanon koko kaveruuden irti ja poistan fasesta. Jos haluaa voita molemmin puolin ystävyksiltä, niin ei onnistu mun kanssa. Ihan sellasta pelimiestä en halua. Eikä nyt olla sovittu edes kimppakivasta. Ystäväni on hetken aikaa, että niin hänkin sitten poistaa…

Laitoin viestin ja vastaus tuli: (Tämä siis vielä tiistai iltana). Olen tapahtuneesta pahoillani. En halunnut asioiden menevän niin. Nyt jäi vielä enemmän kummastuttaa. Aamulla laitoin sitten vielä ystävälleni viestin ja kysyin, että mistä lähtien Uljas oli ollut häneen yhteydessä. Vastauksen tulo kesti pitkään. Viimein, kun tuli: sunnuntaista. jäin sitten laskemaan yhteen tiettyjä asioita…sunnuntainahan mulle tuli fiilarit, että kaikki ei ole niin kuin näyttää kahden ihmisen kohdalla. Hiljaisuus tiettynä aikana…tykkäämiset fasessa…oudot kyselyt…kun sain palapelin valmiiksi päässäni, en tykännyt siitä yhtään. Testasin sitten vielä ystäväni…ei hyvä…ei halunnut kertoa muka, että on Uljaan kanssa yhteyksissä, kun se ei merkkaa mulle mitään. Ja sehän on hänestä kiinnostunut. Yritti sanoa, että ei ole tapaillut sitä. Kun mulla on periaatteeni….mielessäni kävi, että sulla nähtävästi ei. Kerroin, että se on ihan sivuseikka mulle, vaikka oisitkin. Se ei meinaa mitään tässä kohdin. Vaan se, että sä et kerro mulle Uljaan käytöksestä HETI. Ja toinen seikka, petit mun luottamuksen. Sanoin, että oletetaan muka tässä vaiheessa, että et ole tapaillut sitä. Sä kerkeet olla sen kanssa olla yhteyksissä, mutta mulle et kerkeä ilmoittaa, jos kaveri on mätä. Vai hiveleekö sun omaatuntoa, että se on kiinnostunut susta. Jos kaveri on ihan Pelimies, niin kai se ottaa ensin sen, jonka tietää, että ei suostu ole kakkosena kaverin jälkeen ja sen jälkeen sen seinäruusun, joka on kiitollinen edes panopuun asemasta. Yritti sitten selitellä, että hän kerto heti, kun tajusi. Voi v…u mikä aasi. Kahden päivän sytytys…Vituttaa, että tuhlasin kaksi päivää ajastani siihen ”Uljaaseen”.

Uljaalle laitoin vielä meilin, että nyt annan ihan rakentavaa palautetta. Ja annoin. Lyhkäsesti näin: sinä se tässä olet ollut mun kipussa koko ajan että kannattaa miettiä kenen kanssa yönsä viettää. Perään vielä onnentoivotukset tulevaisuuteen.

Postia oli tullut sitten keskiviikko aamuna Uljaalta: olin humalassa vaikka ei se mikään selitys olekkaan…musta tuntuu, että mulle tehtiin vähän niinkuin ansa… Olen minä ihan kunnon mies vaikka et sitä nyt uskokkaan… Se meni niinkuin meni ja ei ollut tarkoitus tehdä niin ja satuttaa sua… Silti meillä oli ihana yö, mun paras yhä, vaikka sua varmasti kaduttaakin.. kirje jatkui vielä, mutta mulle ihan sama. Ihan hemmetin kiva fiilis, kun on sitten laskenut kuviot yhteen, kaveri yrittää kuitenkin kieltää ja tää sitten tunnustaa.

Laitan vielä frendille myös meiliä. Kerron, että en hyväksy tällästä. Odotin, että ystävänäni voisin luottaa häneen täysin. Ilmoitin, että vetäydyn nyt tästä jutusta kerta kaikkiaan. Ex-Frendini vastasi ties kuinka monta kertaa ja oli pahoillaan. Vikassa meilissä oli jo, että kyllä hänkin olisi varmaan loukkaantunut. Ja hän ei tiedä miten voi korjata ja pyytää vielä anteeksi. En vastaa enää, poistan myös fasesta hänet. Myös muut ystäväni, jotka ovat tavanneet hänet ja hän on heidän kaverilistoilla poistavat myös…ikävä, että on ihan teinitouhua. Toivottavasti tajuaa.

Päällimäiset tunteet: tämäkin piti siis vielä kokea, en mielestäni vaadi liikaa, kun haluan, että ystäviin voi luottaa. Ja en hyväksy sitä, että mua kohdellaan näin. Hyvä, että Uljaan heikkous paljastu nyt aika pian. Frendinä oisi voinut olla kiva, mutta nyt sekään ei onnistu. Harmittaa, että mentin yhden ystäväni. Ja miehen takia…Olo on tosi pettynyt, kumpaakin. Hieman tyhjä olo. Omasta mielestäni kohtelen ystäviäni hyvin. Saatan järkätä jotain yllätyksiä, soitan ja kuuntelen huolia. Vaikka välillä jurppiikin niiden pään takominen seinään. Mutta teen kaikkeni auttaakseni. Yritän miettiä syitä, mitkä johti tähän. Vai enkö vaan huomannut jotain. Eräs ystäväni sanoi tästä Ex-ystävästäni, että se on hurjan kiva, mutta hän ei halusi sitä kotiinsa miehensä läsnä ollessa. Siinä on jotain narttumaisuutta, sellasta joka esittää mielyttävää. Mutta mä en ollut huomannut sitä…ainoa joka tulee mieleen näin jälkikäteen, että hän aina sanoi, meidän ollessa radalla: että miehet ei huomaa häntä, kun ne on aina sun lumoissa. Mutta mun mielestä asia ei ole näin…mä olen ehkä se räiskyvämpi persoona. Ja ex-frendini valitti, ettei osaa flirttiä ja multa tulee se niin helposti. Mutta nää ei ole syitä kohdella ystävää näin.

Nyt torstai aamuna sattunutta: Leima soitti yllättäen, kysy olenko kotona. Vastasin, että en (vaikka olin). Se sitten, että aijaa, hän on sun parkkiksella ja auto on pihassa. Nauroin vähän ja sanoi, että naapurissa olen. Anna mulle 5 min, niin olen kotona. Leima kysyi, että tajoonko kahvit, tottakai tarjoon. Meidän piti itseasiassa treffata tiistaina, mutta en päässyt…sinnekkään. Juteltiin ja juotiin kahvit, kumpikin vähän hermostuneita…Leima menee sitten hetken päästä nojaamaan keittiön altaan eteen. Katsoo mua himoiten. Kysyy milloin me nähdään. Meen kiinni häneen ja sanon, että eikö me siirretty viikolla eteenpäin…painaudun vielä vähän ja hmmm…sotilas on kunnossa. En voi olla koskematta, lasken käden ja kohta se onkin jossain. Leimalla on alahuuli rikki ja tikeissä. Yrittää urheasti haipuilla kuitenkin mun kaulaa…hetken aikaa kiusoittelen häntä…Leiman pitäsi lähteä töihin takas…Ilmotan, että mä haluun nyt tehdä pienen koe istunnon, että tiistai on voimassa. Vien Leiman sänkyyn. Heti ymmärttää mistä kyse. Vaatteet pois alaosastosta ja kaadan hänet sänkyyn. Istun päälle ja tuntuu niin helvetin hyvältä…Leima sit vaihtaa rytmiä yllättäen, meinaan tulla. Ja tällä miehellä tuntuu tykytys todellakin…käännytään vielä takaapäin ja ei todellakaan valittamista. Syvällä, kumaa tykytystä ja olo on taivaissa. Tää on just sitä mitä nyt tarviin. Varmaan vaikea ymmärtää, mutta sain viimepäivien paska fiilikset ja paineet pois. Ei meillä kauaa aikaa tässä menny, mutta hyvä näin. Leima lähtee ja suutelee sekä halaa. Ollaan joskus ehkä taas. Ekaksi kerraksi ihan ok. Plussaa yllätysmonentista.

Mä en vieläkään oikein tajua ex-frendini käytöstä. Mistä tää kumpuaa. Mulle ei kukaan järkevä ihminen voi olla edes kateellinen. Yhä edelleen yritetään selvityä päivästä päivään rahan kanssa. Ei ole varaa reissata, ei mitään ylimääräisiä hankitoja tehdä. Työ osa-aikasta ja nyt vielä epäselvää miten mun terveys kestää. En edes käy radalla joka viikonloppu. Loppujen lopuksi noin 6-8 vuodessa. Ja illat kuitenkin tulee halvaksi, verattuna moneen muuhun. Ulkoisesti en ole mikään taskukoinen tikkunekku varustettuna kahdella melonilla ja pitkillä blondihiuksilla. Exä on paikoitellen varsinainen riesa, jonka mielenlaadusta ei aina tiedä. Lapset on aina mun kanssa, ei koskaan exällä. Eli ei ”sinkkuviikkoja” kuten muilla. Ei sukulaisia. Muutama ystävä, pääasiassa kuitenkin olen aina yksin. Kun ei ole aina noita ystäviäkään varaa nähdä. Vakavia suhteitakaan ei ole juuri ollut. Varmaan mun otsassa lukee…no joo. Ehkä siihen olen myös itse syyllinen…Mitäpä hyvää sitten mulla on: lapset ehdottomasti. Onneksi lapset pärjää ja menestyy koulussakin. Jutellaan paljon, eri asioista. Muutama hyvä ystävä. Ja kissat tietty. Pitäisikö sit kaivaa sisintänsä…pystyn olemaan yksin, en ahdistu siitä. Paitsi nyt talvi ja kevät oli rankkaa. Mut se johtu varmaa, kun ei saa nukutuksi kivun takia. Yleensä olen postiivinen ja iloinen. Osaan nauraa itselleni. Tunnen voimakkaasti, niin hyvässä kuin pahassa. No se on taas paha, eten näytä ”minua” uusille tutuille kovin helposti. Ne näkee pitkään vain sitä pinta/rooli minua. Siinä olen kuin sipuli. Pitää nähdä oikeasti vaivaa. Ja läpästä mun testit. Joten en nyt tiedä onko edes oliko se kateutta ex-ystäväni taholta. Ja toisaalta voiko olla niin, miten mä nyt sen sanoisin, että hän oli kehujen ja ihailun tarpeessa. Vai onko se vaan kilpailuvietti…emmä tiiä.