Sunnuntaina oli hieman levoton olo. Pientä ikävänpoikasta, halin ja pusun tarvetta. Sain kuitenkin itseni kanssa tehtyä päätöksen, että otan kaiken tästä ajasta irti ja nautin tästä olosta. Myös niistä hetkittäisistä epäilyksen tuntemuksista. Annan luvan itselleni hullaantua tästä miehestä. Jos mua sattuu, niin mitä sitten…no, mietin sitä…huomenna…tai joskus, toivottavasti ei koskaan…Mut miten jonkun ihmisen silmien ”tuike” saa jo mut ihan sekasin. Tapa, jolla hän katsoo mua. Tunne, joka tulee vaikka näen hänet kaukana. Se, että tunnen olevani ainoa nainen hänen silmien näköpiirissä. Ja se vetovoima, joka välillämme on.
Maanantaina sain yhden asian hoidettua toivottavasti alta pois, ettei se pilaa viikonloppua. MP siis pyysi mua sen luokse viikonlopuksi ja jouduin siis ensin kieltäytyy. Maanantaina laitoin sitten tekstarin, että pääsenkin…vastaus tuli heti ja oli ihana. Soiteltiin vielä illalla ja sain osoitteenkin. Nyt täytyy vielä lastenhoito järjestää. Hitto, kun mua ihan jännittää hyvällä tavalla. Vaikea keskittyy mininkään. En muistanut, että ihastuminen on tälläistä.
Torstaina vielä soiteltiin viikonlopusta, pikkuhiljaa jänskättää…
Merkinnät RSS-syötteenä