Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Luokittelematon

Että silleen

16.09.2011, scarlett

Mistäköhän päästä sitä taas aloittaisi. On niin korkea vitutus, ettei ole tosikaan. Aamulla työkaveri soitti ja sanoi, etten enää voi käydä kurseilla ja tehdä yrityksen markkinointia. Hän ottaa kaiken hoitaakseen. Mun pitäisi nyt asiakkailla tuottaa rahaa kassaan. Just joo, taas on sellasta ajattelua ettei järjen hitustakaan. Ihmettelen, että miten hän kuvittelee hoitavansa kaiken, kun ei osaa edes perusasioita tehdä koneella. Olen monasti sanonut, ettei neljän tunnin päivätyöpanoksella pärjää. Itse, kun teen yhä yhtä paljon duunia, kun yritys oisi omani. Ja nyt sitten ajetaan väkisin firman nimi alas, kun kaikki lakkaa toimimasta. Tässä sitten kiitos. No, empä kyllä jää katsomaan. Enemmin sitten vaikka työttömänä ja äkkiä mun nimi pois. Kai pitäisi Kai enkelillekin kertoa. Maahantuojan jo infosin, kun edustus on kytköksissä minun olemiseen firmassa. Oisi pitänyt uskoa muita, kun he sanoivat, että haluaa vain hyötyä sun nimestä. On se kiva leikkiä omistajaa ja ratsastaa toisen maineella.

Likkakaverikin soitti. Oli ukkosa kääntänyt kuvan jääkapissa yhteiskuvan nurinpäin ja matkalaukku ilmestynyt olkkariin. Well see…


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *