Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Luokittelematon

Lamaannus

30.12.2010, scarlett

Yritin eilen tyhjentää yritystäni henkilökohtaisista tavaroista. Itkuhan siinä tuli. Monta vuotta rakentanut firmaa toimivaksi ja sitten sitä ei kohta enää ole…pahinta oli joulun alla, kun asiakkaat kävi toivottamassa hyviä jouluja ja kiittämässä hyvästä työstä. Jouluun asti pystyin olemaan töissä, mutta nyt työtekijät hoitavat loppuajan. Haluasin kyllä hyvästellä asiakkaat, mutta en pysty.

Öitä en saa nukutuksi. Ja kun nukahdan, se on sellasta kevyttä ikäänkuin valveunta. Ruokaa ei tahdo muistaa syödä, onneksi edes kahvia välillä saa juoduksi. Exä lähetteli viestejä alkuviikosta jatkuvasti. Kaikki sellasia, etten viitsi edes kirjoittaa. Osan jätin jo lukematta.  Taas kaikki narsistin kaupankäynnin kuviot menossa.  Olisimpa silloin monta, monta vuotta sitten ollut viisampi, enkä suostunut yhteiseen yritykseen. Varsinkaan tällä yristysmuodolla. Olisimpa ollut viisaampi ja perustanut eron tulessa heti uuden yrityksen ja siirtänyt toimintani sinne. Nyt olisi ainakin työ vielä. Vaikka kyllä exä varmaan siinäkin tapauksessa olisi tehnyt kuten nyt teki, laittoi oman puolensa konkurssi tilaan. Veloistahan joudumme vastaamaan molemmat. Hyvä kosto…

Sitä varman luottaa ihan hirveesti miehiin tästä lähtien.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *