kasvukipuja ja deittailua

Siivosin sitten kalenterin ja siirsin työtehtävät pois itseltäni ja raivasin kurssikalenterin niin tyhjäksi kuin voin. Laitoin tehtävälistan lauantai aamuksi odottamaan, mitä kaikki asiat pitää tehdä, ihan vaan ensiviikon aikana. Toki voin olla asiakkaiden kanssa enempi, ei se mua häiritse tai rassaa. Tykkään asiakkaistani kuitenkin paljon. Mutta, kävi niin kuin arvelinkin. Aamusta lähtien tuli viestiä kännyyn ja jatkui koko päivän. Taisi tulla raaka todellisuus vastaan. Vastasin vasta illalla yhdeksän aikaa puheluun. Pidin tarkotuksella hiljaista linjaa, halusin nähdä mistä se kenkä oikein puristaa. Onko se siitä, mitä olen huomannut vai jotain muuta. Valitettavasti on sitä mitä arvelin, eli helpolla pääsemistä. Tunnen itseni niin hyvin ja vaadin itseltäni paljon. Jos mä annan itsestäni paljon, niin miks mä tyydyn, että työkaveri antaa itsensä mennä siitä, mistä aita on matalin…ei sillä tavalla pärjää. Olen niin kunnianhimoinen toisaalta, että en tyydy puolivillaseen. Ja, kun on alalla, missä uuden oppiminen on tarpeen, että pärjää. Ja minkätakia mä uhraan kaiken ajan, myös vapaa-ajan, siihen, että teen silloin työt, jotka pitäisi tehdä työajalla. Maksaisi ensin vanhat työt pois. Ja toisaalta, mähän olen vaan töissä nykyään.
Kiitos toisaalta exän, en anna enää kenenkää käyttää mua hyväksi. Tiettyyn asti venyn ja odotan, mutta rajansa kaikella. Tuntuu, että ei osata ajatella, kuinka paljon aikaa tiettyjen asioiden tekeminen vie. Ymmärän, kun ei osaa ja tiedä, niin ei todellakaan osaa arvioida työn märää. Ja sitten, kun totuus valkenee, huomataan, että enhän pysty, jaksa, osaa, viitti, mun vapaa-aika kärsii, harrastukset, en mä halua asioida sen kansssa, en mä halua olla kymmenen tuntia töissä…
Kai mun täytyy kasvaa vielä aikuisemmaksi, että pystyn ymmärtää miksi toiset ihmiset on niin, miten se nyt sanoisi, vähään ja helppoon elämään tyytyväisiä. Kaikki, missä joutuisi itse tekemään jotain, ei käy. Laiskuuttako se on vai mitä?
Tiistaina pitäisi neuvotella, mutta se nyt on selvää, että en jatka kuin pakon edessä kuin sen verran, jos joudun tekee asiat ”vähän sinne päin”. Ja kiitos exän, mulle on sama olenko töissä vai kortistossa. Ainoo haitta olisi, että tykkään duunistani. Ja kuitenkin oishan vielä olemassa vanhat työtarjoukset. Ne on voimassa yhä…