Saimpa sitten soitettua. Kaikki vaikutti olevan ihan kunnossa. Laitoin aika napakan viestin jojolle, että voisivat ensikerralla soittaa suoraan mulle, eikä exälle.
Oli tosi kiva kuulla ääni pitkästä aikaa, oisi tehnyt mieli jutella enemmänkin. Huomasin, että olen kaivannut jutteluitamme, työn tekoa, ääntä ja kaikkea… Mutta annan tilaa, jos ei haluakkaa pitää mua ystäväpiirissä. Toivottavasti pitäisi itse välillä yhteyttä, vaikka vaan ihan niitä näitä höpöttelis. Hassua, miten joistakin ihmisistä vaan tykkää ja toisia sitten inhoaa heti.
Viime viikolla alkoi kurssikin, ihan on ollut mielenkintoista. Ajattelua vaativaa. Tänään sitten kurssin vetäjä kysyi, että hei tulisinko heille yhdeksi vetäjäksi. Mulla on sellanen tausta, että voisin toimia asiantuntijana heillä. Wow, tää tuli kyllä mulle ihan puskasta. Ei ole tullut pieneen mieleenkään, että voisin hyödyntää tän kaiken p….n ja auttaa sillä tavoin jotakuta muuta. Ja, että joku näkee mussa jotain sellaista, mitä itse en selvästikkään vielä näe. Pyysi vielä oikein miettimän ihan oikeesti. Huh!
Muutamana iltana mietiskellyt itseäni sitten vähän enemmän. Tajusin, että mua on sattunut enemmän kuin olen tunnustanut itsellenikään. Enkä sen takia ole antanut yhdellekkään miespuoliselle juurikaan mahdollisuutta. Tai sitten valinnut miehen, joka on varmasti varattu. Toisaalta pelkään, että musta tulee ihan hirveen ronkeli tätä menoa ja tosi hyvä keksii tekosyitä, miks en päästä ketään lähelle. Ja vielä tuo läheisen ystävän viimeaikainen käytös, vaikka tiedän, että sillä on jotain tunne elämän häiriöitä. Niin silti, yritän tässä sitten taistella tuulimyllyjä vastaan.
Nyt, kun ollut pari viikkoa ”säännöllistä elämää”, niin huomasin, että on kiva herätä ja laittaa itsensä aamulla. Hymykin ja nauru on palannut kasvoille aina välillä. Kyllä mun tarvii vaan olla ihmisten kanssa tekemisissä. Tavalla tai toisella. Kauhukseni jo huomasin ennen kurssia, että olin jo melko koomassa, että miltä näytän…ja mä en ole ikinä ollut näin monta kertaa peräikkäin flunssassa, kuin nyt tänä talvena.
Mutta seksiä mun on niin pirun ikävä, intohimoa…halua…mutta se vaatisi, että päästäisi jonku lähelle. Ja ei taida ihan vielä onnistua. Ja mun aikaisemmat, ääh ne on nähty.
Ensiviikolla on sitten lakijuttujakin tiedossa. Ihan kiva, että viimein sitten saa asioita vaiheeseen, että jatketaanko vai annetaanko olla. Toisaalta haluaisin saada asiat pois alta ja unohdettua, mutta sitten on se toinen puoli. Miksi antaisin jonku talloa mua jalkoihin ja hyväksi käyttää. No, en nyt stressaa siitä sen enempää. Yritän vaan nauttia tästä tän päivän yllätysmomentista.
Merkinnät RSS-syötteenä