Lainaa.com

Luokittelematon

Pyhäpäivän vuodatus

02.06.2011, scarlett

Olipa karsea yö tavallaan. Näin aamuyöstä unia yhdestä miehestä, nähnyt jo kerran aiemminkin. Viimeksi ihan sexiuni, nyt ei ihan. Mutta unessa se kertoi tykkäävänsä musta tekstareilla. Ihan kuin joku teiniuni 🙂 Aamulla sitten heräsin ja uni oli ihan hirveän todentuntuinen, joten oli pakko tarkastaa känny. Eihän sitä tiedä, jos texailen unissani…mutta täytyy miettiä tarkemmin, miksi tämä mies tulee uniiini. Toki hänestä tykkään ja jos hän kysyisi treffeille tai muulle, varmasti lähtisin. Ihan kuin olisin ihastunut. Apua.

Olin edeltävänä iltana sopinut lähteväni sen kiltin kanssa uudestaan treffeille. Ajattelin, että hän ansaitsee toisen mahdollisuuden, kun muu pää on täynnä vääränlaisia miesmalleja. Joopa, joo. Meidän piti mennä leffaan ja sitten syömään. Tuli hakee mut. Sanoin heti, et mitä jos ei mentäsikään leffaan vaan heti syömään. Hyvä minä…alkaa lupaavasti. Ikävä kyllä en pääse irti siitä, että hän on minulle liian nössö. Myötäilee koko ajan yms. Ja nyt kun pääsin hänen auton kyytiin, paljastui musiikkimaku, oopperaa tuli. Just. Vaikka mäkin olen harrastunut musiiikkia pienen ikäni ja tunnen myös tuon puolen, niin ei kiitos. Se on vaan mulle IHAN LIIAN rauhallinen. Kuvitelkaa nyt, mun autossa paukkuu musa ja yleensä lujaa. Ihan sekin takia, kun tyhjennän sillä pään. Ja kotonakin yleensä aina soi musa jos tv ei ole päällä.
Käytiin sitten syömässä ja katselin ikkunasta ulos toivoen, että olisin lintu ja pääsisin pois… Kovasti kyseli, että olenko lomalla ja lähtisinkö reissuun hänen kanssaan viikoksi. Hän voisi maksaa kaiken. En taida. Enhän tiedä olenko lomalla edes. Ärsyttävää, kun hän ois muuten ok mies. Hyvät käytöstavat. Sopivan ikäinen. Mut vaan ei sytytä mua mitenkään seksuaalisesti. Ja jos alussa ole edes seksiä, niin mitä sitten muutaman vuoden päästä. Omin käsin onneenko? Ja mä en voi rakastella, jos en tunne vetoa toiseen. Nyt pitäsi olla vähintään humalassa koko ajan. Lähdettiiin sitten viimein ajelemaan poispäin. Takastulessa se kierteli ja kaarteli eikä meinannut ajaa suoraa mua kotia, paska mä en ois jaksanut enää jaaritella. Yhtäkkiä se otti vielä kädestä kiinni. Samperi sentään, mites tästä nyt päsee pois tyylikkäästi. Viimein kotipihassa. Sanoin, että kirjoitellaan ja soitellaan. Nyt sitten laitan varmaan hajurakoa ja sit ilmotan, että ei kiitos.

A:kin texasi aamulla. Olisi halunnut nähdä mut. Mutta, kun olin sopinut noi treffit jo. Näin jälkeenpäin ajateltuna, ois pitänyt perua ja ottaa A. Milloin se oppii varaa mut aiemmin. Että mua otti raivoon ja sitten ajttelin, että siitähän sai. Joko kohta pikkuhiljaa alat oppia. Viikolla se laittoi kanssa tekstarin mulle. Oli sellanen hieman erilainen, ei pusuja eikä haleja. Kysyin heti, että mikä on? Ja vastasi, että siskon takia huolissaan, sillä on jotain sydänjuttuja. Ja et sulla on mennyt parin kaverin kanssa sukset ristiin. Hetken päästä tuli toinen viesti vielä. Yrität siis…Vastasin sulle ihan kiltillä tavalla.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *