Formula 1 VPN-Suomi

Luokittelematon

Turtana

04.12.2011, scarlett

Ompas vierähtänyt aikaa kirjoittamisesta. Ei ole vaan pystynyt vielä. Torstaina vein jo tavarani pois duunista. Jotenkin vaan tuntuu, että siellä homma karahtaa kiville ja kaikki loppuu. Mä en tajua, miten se on saanut sen aikaan. Tai toisaalta tajuan kyllä, mutta ihmettelen, kuinka ei voi aivosolut leikkaa ajoissa. No, nyt yritän ”nauttia” lomasta ja järjestää asioita, jos kaikki kaatuu.

Torstaina oli maahantuojan kanssa tapaaminenkin. Puhuttiin uusista työkuvioista. Kiva, että ainakin nyt ois jo neljä kiinnostunutta minusta. Kolmessa olisi vaan helvetilliset työmatkat. Katsotaan ja ihmetellään sekä mietitään.

Leimallakin laittoi jo viestiä ja kysyi, että olenko suuttunut, kun musta ei kuulu mitään. Ei ole vaan jaksanut, onhan se ihana. Mutta nyt ei vaan pysty treffailee, kun on romuna. Kai tässä pitäisi saada nopeasti tää paska ja suru pois. Ei siis vielä tule edes tekstiä…


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *