Formula 1 VPN-Suomi

Luokka: Luokittelematon

Luokittelematon

A:n paluu

07.08.2012, scarlett

Heräsin toissayönä tekstariin. A:lta tuli viesti. Mitä helvettiä, jätkästä ei ole kuulunut mitään ja nyt…en viitsinyt vastata. Aamulla just, kun olin lähdössä. Puhelin soi. En tunnistanut numeroa. Ja kas sinähän siellä. Juttelit niitä näitä ja kerroit mitä olet puuhaillut eromme jälkeen. Olet juuri tullut ruotsista, puolen vuoden koulutuskeikalta. Vaihtanut duunia, kun en jaksanut enää. Meinasit …

Luokittelematon

Reissun antia

24.06.2012, scarlett

Kävin yhden frendini kanssa pienellä lomareisulla. Jäin taas ajattelemaan liikaa ja vihaan itsessäni tiettyjä piirteitä. Ystäväni on mua nuorempi noin kymmenen vuotta, ujo ja estynyt. Jättää asioita tekemättä uskalluksen vuoksi. Sitten reissaa ulkomaille ja siellä alkoholin vaikutuksen alasena voi tehdä jotain. Ja mielusti vain ulkomaalaisen lipevän pleijerin kanssa. Ne, kun ottaa ohjat ja lepertelee limaisuuksia, …

Luokittelematon

Ilta ulkona

03.06.2012, scarlett

Ilta ulkona, pitkästä aikaa. Jotenkin oli menohalut ihan nollassa. Ei ois jaksanut sitten millään lähteä. Sovittiin, että nähdään ysiltä…Käytiin ensin syömässä. Ja dj soitti musaa jo siihen aikaa, niin lujalla, ettei keskustelusta tullut mitään. No, paikan vaihto sitten. Mentiin meidän vakipaikkaa. Frendillä oli yksi kaveri mukana, jolle oli luvannut näyttää ”maalaisilta elämää”. Rauhallinen nainen. Ihan …

Luokittelematon

Torstai

25.05.2012, scarlett

Olipas hektinen puolituntinen torstaina. Ensin soi puhelin yhdestä paikkaa, sain työn. Se oli se mun ykköstoive. Meni pari minuuttia ja taas soi, toinen duunipaikka haluaisi mut. Se oli kakkostoive ja vielä kerran puhelin soi, kolmas paikka…No niin, sitten hetki mietitään. Perjantaiksi eka soppari ja muuttuneiden tilanteiden vuoksi, uusi tapaaminen maanantaiksi kakkospaikasta. Jos pystyisin tekemään edes …

Luokittelematon

Taantumako?

22.05.2012, scarlett

Viime viikolla tapahtunutta: Leimakin laittoi viestiä ensin ja soitti hetken päästä. Oli ajossa tääläpäin ja halusi tulla käymään kahvilla. No, ainahan kahvit voi keittää. Olin vähän muissa maailmoissa, hieman rauhallinen. Jossain kohtaa Leima silitteli mua ja pyysi kainaloon sohvalle. Menin kuitenkin ja hilpasin vaan pikkusen kyljestä. Leiman kädet silittelikin enemmän. Köllittiin siinä melkein tunti…viimein sanoin, …

Luokittelematon

Monet tekijät aiheuttavat rauhatonta oloa, nyt ei vaan Proviva auta…

01.05.2012, scarlett

Tuli siis mainos just aika sopivasti…pää on sekasin, miettii entä jos ja jos ja entä sit…vappu meni toisaalta ihan päin helvettiä ja ei kuitenkaan. En tiedä itsekkään. Sitä on niin varovainen taas. Muksut lähti exälle sunnuntai iltapäivällä, siis tosi huono päivä ja tarkoitus oli, että tulisivat vasta tänään takasin. Ja heidän sinne menokin tuli varsin …

Luokittelematon

Leima, Mister M ja Pate, ympäri tullaan ja yhteen mennään?

22.04.2012, scarlett

Aika on mennyt ihan siivillä, duunin alku vie kyllä aika lailla voimat. Niin paljon uutta opittavaa ja uusia ihmisiä. Ja tullut paljon positiivistä palautetta pomolle minusta. Mutta jätetään duuni vähäksi aikaa sivumalle. Oli tuossa pojan turnajaiset…ja, no miten ollakkaan. Minä ja Mister M saatiin olla paljon yhdessä. Ja voi paska, et oli ihanaa. Mikään ei …

Luokittelematon

Kivaa oli

07.04.2012, scarlett

Oli kyllä kivaa pitkästä aikaa olla frendien kanssa ja jutella. Baarissa ei nyt tosin ollut täyttäkään, mutta ei se menoa haitannut. Tansittiin aikalailla. Eikä ilta poikennut aiemmista, aluksi tulee juttelee tai siis yrittävät jutella, sedät joiden murinasta ei saa selvää…paljon myöhemmin sitten tulee taas osasto nuoret jollit…onneksi nää on sitten yleensä joko selvinpäin tai vaan …

Luokittelematon

Girls Night

06.04.2012, scarlett

On ollu sitten voimia ottava viikko. Lakinaisen kassa meni ok. Laittaa jtun eteenpäin. Nyt pitäisi vaan jaksaa kirjata ylös kaikenlaista, se nyt ei ole välttämättä niin mukavaa. Tulee p..a fiilikset. Mutta mietitään sitä huomenna, ehkä. Tänään pääsee lähtee ulos viettämään Girls Nihgt, jee. Todella kivaa pitkästä aikaa. Lähden ensin frendille ja sieltä sitten baariin. Syödään, …

Luokittelematon

Huomenna

03.04.2012, scarlett

Oli muuten maanantai aamulla sovittuna yksi työhaasttatelu. Oisivat halunnut mut heti sinne töihin. Iltapäivällä oli sitten toinen työhaastattelu ja kävi samalla lailla. Oli aika mielipuoliset tunnelmat…ensimmäinen oisi vanhalta alalta tavallaan. Toinen ihan muuta, mutta on joskus liipassu läheltä ja yhä kiinnostava. Mutta olo oli tosiaan aika uskomaton. Ja sitten vielä se perjantain työjuttu. Huomenna käyn …

Luokittelematon

Yllätysmomentti

01.04.2012, scarlett

Perjantai olikin ihan kiva kurssipäivä, sijainen kylläkin pitämässä…Illalla sitten puhelin soi. Siellä olikin yksi henkilö ja tarjosi töitä. Tää tuli ihan puskista ja todella kiva yllätys. Aikamoinen alanvaihto tulisi, mutta ihan mielekäs sellanen. Täytyy huomenna alkaa selvittää asiaa ja sitten oisikin enää pari viikkoa ja duunit alkaisi harjottelujaksolla. Yöllä näin ihan levottomia unia eräistä silmistä, …

Luokittelematon

No niin

29.03.2012, scarlett

Saimpa sitten soitettua. Kaikki vaikutti olevan ihan kunnossa. Laitoin aika napakan viestin jojolle, että voisivat ensikerralla soittaa suoraan mulle, eikä exälle. Oli tosi kiva kuulla ääni pitkästä aikaa, oisi tehnyt mieli jutella enemmänkin. Huomasin, että olen kaivannut jutteluitamme, työn tekoa, ääntä ja kaikkea… Mutta annan tilaa, jos ei haluakkaa pitää mua ystäväpiirissä. Toivottavasti pitäisi itse …

Luokittelematon

Pitäisi vielä jaksaa selvittää…

20.03.2012, scarlett

Tulipa tuolla pojan harrastuspalaverissa ilmi yksi juttu. Jäi nyt ihmetyttää mikä on tullut. Yksi hankkimistani sponsseista ei ole pitänyt sopparista kiinni. Yrittäneet tavoitella häntä- ei vastaa. Meilasin itsekkin hänelle aiemmin ihan muusta asiasta, eikä vastannut mullekaan…Täytyisi varmaan koittaa soittaa tai meilata, mitä on sattunut. Ihmettelin tässä itsekseni, että miksi joukkuejohtaja ei laittanut mulle edes tietoa, …

Luokittelematon

Hmmm

16.03.2012, scarlett

Olen jo jonkun aikaa ihmetelly erästä ystävääni. On käyttäynyt hieman oudosti ja muita pikkujuttuja, jotka ihmetyttivät. Ja aiemmin sain jo varoituksen, että sillä ei ole kaikki kunnossa. Tänään sitten kävi ilmi, että ei kaikki muumit laaksossa. No, palataan siihen joskus. Tällä viikolla pitäisi muutaman asian taas selkeentyä. Nyt on jo jonkun aikaa saanut nukuttua yötkin …